MAIN GATE INFO
Tel: +358 2 837 1000
Mob. +358 44 793 4700
gate@portofrauma.com

Koronavuoden satamaliikenne ja tulos alavireinen

Wednesday   24.03.2021
Vuosi 2020 tulee jäämään kaikille mieleen. Covid-19 epidemia kuritti teollisuutta ja samalla satamaliikennettä koko Suomessa. Rauma ei valitettavasti ollut poikkeus. Paperin, sellun ja sahatavaran vientimäärät laskivat lähes 700 000 tonnia ja samalla metsäteollisuuden tuonti väheni lähes 300 000 tonnia eli yhteensä lasku oli lähes miljoona tonnia. Kokonaisuutena satamaliikenne oli yhteensä viisi miljoona tonnia, jossa pudotusta edelliseen vuoteen 13,8 prosenttia. Vuonna 2020 Rauman satamassa käsiteltiin 219 000 konttiyksikköä (TEU), jossa laskua oli 16,4 prosenttia.

Konsernin liikevaihto oli 11,4 M€ ja liikevoitto 1,9 M€. Liikevaihdon heikkenemiseen vuodesta 2019 vaikuttivat erityisesti metsäteollisuustuotteiden viennin ja raaka-aineiden tuonnin voimakas lasku.  Korkokulujen nousu vei tuloksen – 0,2 M€ tappiolle. Tytäryhtiö Botnia Port Service Oy:llä oli toinen toimintavuosi. Aluskäyntien väheneminen vaikutti negatiivisesti yhtiön liikevaihtoon ja tehostamistoimenpiteistä sekä konserniavustuksesta huolimatta yrityksen tulos jäi noin 15 000 euroa tappiolliseksi.
 
Covid-19 epidemia saataneen rokotteiden avulla nujerrettua tai ainakin vaimennettua vuoden 2021 aikana. Tämä piristänee taloutta ja vaikuttanee myös tuotantoon, vientiin ja sitä kautta sataman liikennemääriin jollakin aikavälillä. Positiivinen käänne voikin tapahtua nopeasti.