MAIN GATE INFO
Tel: +358 2 837 1000
Mob. +358 44 793 4700
gate@portofrauma.com

Rauman hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus) on julkaistu, ja se on nyt julkisesti nähtävillä. Arviointiselostus on julkaistu sähköisesti ympäristöhallinnon hankesivustolla osoitteessa https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/sahkoisen-lentopolttoaineen-esaf-tuotantolaitos-rauma

YVA-selostuksen kuulemisaika on 24.2.2026–9.4.2026. YVA-selostukseen voi tutustua tänä aikana myös palvelupiste Pyyrmanissa (Valtakatu 2A, 26100 Rauma) ja Rauman kaupunginkirjastossa (Alfredinkatu 1, 26100 Rauma) toimipaikkojen aukiolojen puitteissa. Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista on nähtävillä kahden kuukauden kuluessa lausunnon antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä ympäristöhallinnon hankesivustolla.

Hankkeen ja YVA-selostuksen esittelytilaisuus

Tervetuloa yleisötilaisuuteen keskustelemaan hankkeesta, esittämään kysymyksiä ja tapaamaan tiimimme. Hankkeen ja arviointiselostuksen esittelytilaisuus pidetään tiistaina 10.03.2026. Tilaisuuteen voi osallistua paikan päällä tai etäyhteydellä.



📍 Scandic Rauman Pihlus-kokoustila (Aittakarinkatu 9, 26100 Rauma)


📅 10.03.2026


⏰ klo 17–19 (kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen)



Löydät linkin etäyhteydellä osallistumiseen ja kaikki muut hanketiedot ympäristöhallinnon hankesivustolta.

The Port of Rauma in Finland has selected Grieg Connect as the supplier of a new Port Management Information System (PMIS). The agreement covers the delivery of a core operational system that will serve as the port’s primary platform for managing daily planning, operations and financial processes.


The new system will replace and consolidate existing solutions and support key operational areas across the port. The delivery includes port call handling, invoicing, work order management, rental administration, shift planning, reporting, and GIS-based operational views. The solution will be configured to the Port of Rauma’s operational model and integrated with relevant national and local systems.


The project will be delivered in phases, starting with a design phase followed by implementation. The objective is to establish a modern and well-defined system foundation that supports automation, data quality, and future development.


“Our goal was to find a future-proof system that can modernise our processes and provide better structure and efficiency in daily operations,” says Janne Virta, CEO of the Port of Rauma. “Grieg Connect was selected based on the functionality of the solution, their experience delivering port systems in comparable ports, and their ability to support the delivery locally.”


“We are proud to partner with the Port of Rauma, one of Finland’s largest and most diversified multipurpose ports,” says Espen Ranvik, CEO of Grieg Connect. “We will support the port with a local team and focus on delivering a solution aligned with Rauma’s operational needs and requirements. We appreciate the trust placed in us and look forward to the next steps.”


The Port of Rauma will use the system to coordinate services, manage work orders, maintain a common operational picture through GIS, and ensure accurate and timely invoicing.


About the Port of Rauma


The Port of Rauma is one of Finland’s largest multipurpose ports and a key hub for export and import traffic. The port handles a wide range of cargo types and serves industries across Finland. The Port of Rauma is responsible for the area’s infrastructure and development and facilitates port operations in cooperation with local operators and service providers.


About Grieg Connect


Grieg Connect is a Nordic provider of port and maritime software solutions. Part of the family-owned Grieg Group, the company delivers Port Management Information Systems (PMIS) and related digital services. More than 90 port authorities and terminals as well as 320 ferries trust Grieg Connect for their daily operations.

Rauman Satama on valinnut Grieg Connectin sataman uuden PMIS-järjestelmän (Port Management Information System) toimittajaksi. Sopimus kattaa operatiivisen järjestelmän toimituksen, joka toimii sataman ensisijaisena alustana päivittäisten toimintojen suunnittelussa, operoinnissa ja talousprosessien hallinnassa.


Uusi järjestelmä korvaa ja yhtenäistää nykyiset erillisratkaisut ja tukee sataman keskeisiä toimintoja. Toimitukseen sisältyvät aluskäyntien hallinta, laskutus, työmääräysten hallinta, vuokrausten hallinta, työvuorosuunnittelu, raportointi sekä paikkatietoon (GIS) perustuvat operatiiviset näkymät. Järjestelmä konfiguroidaan Rauman sataman toimintamallin mukaisesti ja integroidaan käytössä oleviin kansallisiin ja paikallisiin järjestelmiin.


Projekti toteutetaan vaiheittain, alkaen määrittely- ja suunnitteluvaiheella, jota seuraa järjestelmän käyttöönotto. Tavoitteena on luoda vakaa ja selkeä järjestelmäperusta, joka tukee operatiivista toimintaa, ajantasaista tiedon hallintaa ja tulevaisuuden kehitystarpeita.


“Tavoitteenamme on järjestelmä, joka tukee toimintaprosessiemme jatkuvaa kehittämistä ja tuo entistäkin parempaa läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta päivittäiseen toimintaan,” sanoo Rauman Sataman toimitusjohtaja Janne Virta. “Grieg Connect valittiin ratkaisun toiminnallisuuksien, yhtiön vahvan kokemuksen sekä paikallisen toimitus- ja tukimallinsa perusteella”


“On todella hienoa päästä tekemään yhteistyötä Rauman Sataman kanssa, joka on yksi Suomen suurimmista ja laaja-alaisimmista yleissatamista” sanoo Grieg Connectin toimitusjohtaja Espen Ranvik. “Tuemme satamaa paikallisella tiimillä ja keskitymme toimittamaan ratkaisun, joka vastaa Rauman Sataman tarpeita ja vaatimuksia. Arvostamme meille osoitettua luottamusta ja odotamme hyvää yhteistyötä toteutusvaiheessa.”


Rauman Satama käyttää järjestelmää palvelujen koordinointiin, työmääräysten hallintaan, yhteisen tilannekuvan ylläpitämiseen karttanäkymien avulla sekä laskutuksen oikeellisuuden ja ajantasaisuuden varmistamiseen.


Tietoja Rauman Satamasta


Rauman Satama on yksi Suomen suurimmista yleissatamista ja keskeinen viennin ja tuonnin solmukohta. Satamassa käsitellään monipuolisesti eri lastityyppejä ja se palvelee teollisuutta ympäri Suomen. Rauman Satama vastaa alueen infrastruktuurista ja kehittämisestä sekä mahdollistaa satamatoiminnot yhteistyössä alueella toimivien operaattoreiden ja palveluntarjoajien kanssa.


Tietoja Grieg Connectista


Grieg Connect on johtava pohjoismainen satama- ja merenkulkuohjelmistojen toimittaja. Osana norjalaista, perheomisteista Grieg-konsernia yhtiö toimittaa sataman hallintajärjestelmiä (PMIS) sekä niihin liittyviä digitaalisia palveluita. Jo yli 90 satamaa Pohjoismaissa ja Baltian alueella käyttävät Grieg Connectia operatiivisena järjestelmänään.