Logistiikkatoimijoille ja opiskelijoille käsikirja toimii arjessa mainiona tietolähteenä satamasidonnaisen logistiikan eri aiheista. Käsikirja toimii myös ammattimaisena käyntikorttina ja tietopakettina Rauman joustavista logistiikkapalveluista. Satamakäsikirjan avulla voimme yhdessä viedä viestiä maailmalle Rauman laajasta tarjonnasta. Toivomme, että hyödynnätte monipuolista käsikirjaa tarpeidenne mukaan.
Selaa tästä satamakäsikirjaa. Postitamme mielellämme satamakäsikirjan lisäkappaleita yrityksenne tarpeisiin. Tilaukset:
Hyödyllisiä hetkiä satamakäsikirjan parissa!
Rauman Satama Oy ja satamaoperaattori Euroports Rauma Oy toteuttivat vuodenvaihteessa asiakastyytyväisyystutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää satamassa toimivien asiakasyritysten tyytyväisyyttä ja saada palautetta toiminnan kehittämiseksi. Edellinen tutkimus tehtiin vuonna 2015.
Tutkimuksen yleisarvosana sekä Rauman Satamalle että Euroports Raumalle oli 3,8/5. Arvosanat olivat lähes samat kuin kolmen vuoden takaiset, mutta vastaajista joka toinen koki sataman toiminnan parantuneen.
Nousuja ja laskuja
Parhaiten Rauman satama ja Euroports onnistuivat vastaajien mielestä kulku- ja lupakäytännöissä, sekä työturvallisuudessa jotka olivat hyvällä tasolla. Europortsin palveluista ajoneuvojen purun ja lastauksen arvioitiin kehittyneen eniten. Satamayhtiön palveluista jätehuollon arvioitiin kehittyneen eniten. Myös tiedotus ja ympäristöystävällisyys saivat hyvät arvosanat.
Sataman palveluita käytetään jatkuvasti aiempaa enemmän ja ne koetaan tutkimuksen mukaan myös merkityksellisemmiksi. Tämä näkyy myös siinä, että vastaajat arvioivat palveluita kriittisemmin kuin aikaisemmin. Tuloksissa näkyikin edelliseen tutkimukseen verrattuna pieniä notkahduksia kautta linjan.
Vastaajaryhmistä etenkin operatiivisessa työssä toimivat olivat sataman toimintaan tyytyväisiä. Vaikka aiemman tutkimuksen lukuihin ei aivan päästykään, arvioitiin sataman onnistuminen hyväksi kaikissa tutkituissa kohdissa.
Keskitasoa parempi satama
Kokonaisuutena vastaajat arvioivat Rauman sataman keskitasoa paremmaksi tai ainakin keskitasoiseksi. He myös uskoivat toimintansa satamassa kasvavan jatkossa, erityisesti uuden konttiterminaalin ja -laiturin käyttöönoton jälkeen. Myös odotukset toiminnan laadusta tulevaisuudessa ovat positiivisia.
Kehittämistoiveita vastaajat esittävät etupäässä tiloihin ja palveluihin. Erityisesti arvostettiin asiakaslähtöistä palvelua ja joustavuutta ongelmanratkaisutilanteissa. Tyytyväisyys sataman toimintaan näkyi suositteluvalmiudessa – kolmea lukuun ottamatta kaikki vastaajat olisivat valmiita suosittelemaan Rauman satamaa kollegoilleen.
Tulevaisuudessa entistä parempi
Sataman kasvanut liikennemäärä ja palveluiden käyttö ovat luonnollisesti aiheuttaneet paineita sataman henkilökunnalle. Kaiken kaikkiaan satama on kuitenkin pärjännyt hyvin – myös asiakkaiden mielestä.
Puutteet ovat nyt tiedossa ja niihin tullaan jatkossa kiinnittämään huomiota. Tavoitteena on säilyttää hyvä palvelutaso ja asiakkaiden luottamus ja pitää Rauma edelleen yhtenä Suomen johtavista satamista.
Tutkimuksessa puhelinhaastateltiin Rauman sataman yritysrekisterissä olevat yritykset. Yhteensä haastateltuja oli 84 kappaletta. Tutkimuksessa arvioitiin sekä Rauman Satama Oy:tä että satamaoperaattori Euroports Rauma Oy:tä. Tutkimuksen suoritti Innolink.
Lue juttu liikenne- ja viestintäministeriön sivuilta.
Konttikuljetuksiin erikoistunut Speed Oy avasi toimipisteen Rauman satamassa puoli vuotta sitten. Raumalle yrityksen houkutteli sataman kehittyminen ja liikenteen vilkastuminen entisestään.
–Olemme ajaneet kontteja Rauman kautta yli 20 vuoden ajan ja nyt oli korkea aika asettua tänne pysyvämmin. Kysynnän kasvu jo tämän puolen vuoden aikana on todella yllättänyt meidän positiivisesti, kertoo Speed Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Vallas.
Rauman satama on yrityksen neljäs toimipiste Helsingin, Kotkan ja Hollolan rinnalla. Asiakaspalvelu paikan päällä on lisännyt Speed Oy:n asiakaskunnan kiinnostusta konttikuljetuksiin Rauman kautta.
–Asiakkaamme ovat globaalisti toimivia logistiikkayhtiöitä, maailman suurimpia konttivarustamoja ja huolintaliikkeitä, joiden kanssa meillä on ollut kuljetussopimukset jo 27 vuoden ajan.
Yli 30 vuotta satamien kanssa toiminut Tuomo Vallas uskoo, että vauhti vain kiihtyy Raumalla ja volyymit kasvavat edelleen.
–Rauman satama on investoinut päättäväisesti ja luonut näin loistavan toimintaympäristön alueelle. Sataman konttiliikenne on viimeisen 10 vuoden aikana kasvanut 50 prosenttia.
Satamassa on hyvä yhteishenki
Maaliskuussa Speed Oy:n Rauman toimipisteen vilkkaassa asiakaspalvelussa aloittanut Satu Laine kehuu sataman yhteisöllisyyttä.
–Meidät on otettu tosi hyvin vastaan, ihmiset ovat avuliaita ja tunsimme heti kuuluvamme yhteisöön. Teemme paljon yhteistyötä sataman porttien sisällä muun muassa markkinointi- ja turvallisuusasioissa.
Asiakaspalvelutyön ohella Eurassa syntynyt nykyinen raumalainen Satu Laine toimii Speed Oy:n yhteyshenkilönä ja markkinoijana Satakunnassa.
Suunnannäyttäjänä ympäristöasioissa
Speed Oy on ollut vahvasti mukana tutkimus- ja kehitystyössä kohti puhtaampia ja tehokkaampia kuljetusmuotoja. Ympäristöasiat näkyvät Tuomo Vallaksen mukaan vahvasti yrityksen investointiohjelmassa.
–Koko toimialallamme on ilmassa muutos kohti vihreämpää tulevaisuutta ja me haluamme olla yhtenä suunnannäyttäjänä. Eko-rekkojen ansiosta olemme saavuttaneet 5 vuoden aikana yli 40 prosentin säästöt kasvihuonepäästöihin. Ensi vuoden alussa meillä on yli 20 omaa Eko-rekkaa.
Speed Oy on 1992 perustettu, yksityisessä omistuksessa oleva kuljetusalan ammattilainen. Yrityksen toimiala on merikonttien kuljetus ja kuljetuksia tehdään kaikista Suomen konttisatamista.
Rauman Satama Oy on julkaissut EU:n satamapalveluasetuksen mukaiset palvelutarjoajien vähimmäisvaatimukset. Lue ehdot täältä.
Rauman Satama Oy on päättänyt käynnistää tulevaisuuden tarpeita varten luvitusprosessin satama-altaan laajentamiseksi ja uuden laiturin rakentamiseksi Petäjäksen laajennusalueen länsireunalle. ”Satamayhtiön kokemuksen mukaan lupaprosessit voivat kestää vuosia, joten laajennushankkeisiin täytyy valmistautua hyvissä ajoin,” toteaa Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti. ”Näin isoa investointia ei voida tehdä reserviin, vaan se vaatii ison määrän uutta satamaliikennettä.”
Rauman väylän syvennystyöt 12 metrin kulkusyväyteen ja siihen liittyvät konttiterminaalin laajennustyöt valmistuivat vuodenvaiheessa 2017-18. Rauman Satama Oy on selvittänyt syksyllä 2018, mihin 12 metrin kulkusyvyistä satama-allasta ja laituripaikkoja olisi edullisinta rakentaa. Selvitystyön perusteella satama-altaan laajennustyöt ja laiturin rakennustyöt on edullisinta tehdä Ulko-Petäjäksen satamaosan länsipuolelle. Satama-altaan ja laiturin kokonaiskustannukset ovat noin 20 milj. euroa. ”Satamalla on myös kokemusta vanhojen laituripaikkojen syventämisestä. Kokemukset valitettavasti eivät ole kovin positiivisia, koska työ on teknisesti hyvin vaativaa ja kallista”, Asumalahti jatkaa.
Rauman Satama Oy on julkaissut tarjouspyynnön Ulko-Petäjäksen laajennusalueen viimeisestä rakentamattomasta alueesta. Urakoitsija valittaneen elokuun aikana. Urakan on tarkoitus alkaa syksyllä ja se jatkuu kaikkiaan parin vuoden ajan. Täyttöalue joudutaan rakentamaan ulkoa tuotavasta louheesta, mikä johtaa pitkään urakka-aikaan.
”Ulko-Petäjäksen laajennusalueen vesilupa umpeutuu vuoden 2021 lopussa, joten nyt on otollinen hetki käynnistää alueen rakentaminen,” toteaa Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti. ”Nyt rakenteilla olevat alueet ovat jo kaikki varattu ja haluamme, että meillä on alueita myös tulevaisuuden tarpeita varten. Urakan kustannusarvio on runsaat 10 miljoonaa euroa. Lisäksi miljoonaluokan kustannuksia aiheutuu pilaantuneiden maiden käsittelystä ja aluevalaistuksesta.”
Nyt rakenteilla olevat Ulko-Petäjäksen satamaosan vaiheet 2 ja 3 valmistuvat syksyn aikana. ”Tämän Petäjäs 4-alueen rakentaminen on jatkumoa keväällä 2016 käynnistyneille isoille investoinneille: väylän syvennykselle ja konttiterminaali-investoinnille, joka sisälsi Ulko-Petäjäksen vaiheen 1 laajennuksen rakentamisen”, Asumalahti jatkaa.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Hannu Asumalahti
puh. 050 303 9700
Rauman sataman portti- ja aluspalvelutoimintoja on hoitanut kesäkuusta alkaen Botnia Port Service Oy, joka on Rauman Satama Oy:n tytäryhtiö. Palveluihin kuuluvat esimerkiksi alusten kiinnitys ja irrotus, porttitoiminnot ja jätehuollon valvonta. Uuden yhtiön palvelukseen siirtyi ns. vanhoina työntekijöinä 10 henkilöä Rauman Satama Oy:stä. Botnia Port Service Oy:n toimitusjohtaja on Tanja Angelova, joka jatkaa myös Rauman Satama Oy:n hallintojohtajan tehtävissä.
Tutustu toimintaan: botniaportservice.com
Avaintyönantajat Avainta ry on hyväksynyt sovittelija Jukka Ahtelan 9. helmikuuta antaman sovintoesityksen viittä satamaa koskevassa työriidassa. Näin ollen Oulun, Kokkolan, Rauman, Naantalin ja Turun satamia koskeva 12.2. klo 6 ilmoitettu lakon uhka peruuntuu.
Sovittelun kautta syntynyt ratkaisu on raskas. Mikäli lakko olisi alkanut, vaikutukset vientiteollisuuteen ja kansantaloudelliseen tilanteeseen olisivat olleet erittäin voimakkaat välittömästi lakon alkuvaiheesta lähtien. Lakko olisi tukitoimenpiteineen laajentunut koskemaan heti koko satamakenttää ja levinnyt laajalle uhaten vientiteollisuuden tuotannon jatkumista alle viikossa käynnistymisestään.
– Työnantajan kustannukset nousevat tämän ratkaisun johdosta merkittävästi yleiseen sopimustasoon verrattuna. Riippuen yksittäisen sataman kustannusrakenteesta, palkkakustannukset nousevat ratkaisusta johtuen 10 – 15 %. Sopimuksen piiriin kuuluvien työntekijäryhmien keskimääräinen kuukausiansio on tällä hetkellä noin 4.200 euroa. Työaikajärjestelyihin liittyvät muutokset aiheuttavat lisäksi toiminnassa merkittävää jäykkyyttä aiempaan verrattuna. Nämä rakenteelliset muutokset yhdessä palkankorotusten kanssa saattavat nostaa satamien kustannustasoa noin 25 % sopimuksen piiriin kuuluvissa toiminnoissa. Jouduimme kuitenkin arvioimaan, että alkaessaan ja ennen kaikkea lakon pitkittyessä vaikutukset vientiteollisuuteen ja kansantalouteen olisivat olleet poikkeuksellisen kovat, toteaa Avaintyönantajat AVAINTA ry:n toimitusjohtaja Vesa Laine.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Vesa Laine, Avaintyönantajat AVAINTA ry, 050 524 9551
toimitusjohtaja Marko Mykkänen, Oulun Satama Oy, 044 703 2750
toimitusjohtaja Torbjörn Witting, Kokkolan Satama Oy, 040 511 9595
toimitusjohtaja Hannu Asumalahti, Rauman Satama Oy, 050 303 9700
toimitusjohtaja Pasi Haarala, Naantalin Satama Oy, 044 023 4644
toimitusjohtaja Christian Ramberg, Turun Satama Oy, 050 553 3100
Rauman Satama Oy:n tehtävänä on palvella elinkeinoelämää tarjoamalla ajanmukaisia ja kilpailukykyisiä satamapalveluja kaikille sataman asiakkaille siten, että kuljetusketju sataman osalta toimii vaivattomasti ja tehokkaasti. Sataman tehtävänä on myös luoda edellytyksiä yritystoiminnan sijoittumiselle Rauman talousalueelle. Satamayhtiön tärkein tehtävä on kehittää Rauman satamaa ja luoda toimintaedellytyksiä sataman eri toimintoihin. Tätä tavoitetta tukevia toimenpiteitä ovat sataman tunnettuuden kasvattaminen, sataman infrastruktuurin rakentaminen ja kunnossapito, maa- ja vesialueiden vuokraaminen, satamaliikenteen ohjaaminen, viranomaistehtävät ja satamaturvallisuuden ylläpito. Rauman Satama Oy on Rauman kaupungin tytäryhtiö, jolla on henkilöstöä noin 30.
Rauman meriväylän syvennys 12 metriin, konttiterminaalin laajennus sekä konttilaiturissa tehdyt parannukset ovat palvelleet merikuljetuksia viime vuoden lopulta. Kahdella metrillä syvennetty väylä mahdollistaa huomattavasti tehokkaammat kuljetukset, kun aluksiin voidaan lastata jopa kaksi kertaa enemmän tavaraa. Parannettu satama puolestaan palvelee tavaran tehokkaampaa liikuttelua ennen ja jälkeen merikuljetusten. Rauman satamassa vietetään vihkiäisiä tänään 26.4.2018.
”Hienoa saada pitkään vireillä ollut hanke valmiiksi. Syvennetty väylä lisää merkittävästi kuljetusten tehokkuutta sekä logistiikkakustannusten että esimerkiksi ympäristökuormituksen näkökulmasta. Toimivat meriyhteydet ovat Suomen elinkeinoelämän ja kilpailukyvyn elinehto, sillä tuonnista 80% ja viennistä 90% kulkee meritse”, sanoo Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman. ”Hanke on ollut meille kiinnostava uusien ratkaisujen kokeilualusta sekä rakentamisessa että älykkäämmän meriliikenteen kehittämisessä. Tarkemmat olosuhdetiedot auttavat asiakkaita optimoimaan kuljetuksia, väylälle asetetut fiksummat turvalaitteet tuovat puolestaan tehokkuutta kunnossapitoon.”
Rauman eteläisen väylän syvennystyöt kymmenestä metristä 12 metriin aloitettiin vuonna 2016. Työt kestivät kaksi avovesikautta ja valmistuivat viime joulukuussa. ”Hyödynsimme ensimmäistä kertaa tietomallinnusta meriväylähankkeen rakennustöiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Tiedon avulla töiden etenemistä oli mahdollisuus seurata täsmällisemmin”, projektipäällikkö Seppo Paukkeri kuvailee hankkeen erityispiirteitä.
Meriympäristöstä huolehtiminen korostui hankkeen lähtökohtana: ”Kaikki ruopattu puhdas maa-aines läjitettiin hankkeen yhteydessä rakennettuun Järviluodon läjitysaltaaseen. Läjitysaltaan rakentaminen oli yksi hankkeen suurimmista yksittäisistä töistä. Pilaantuneet maa-ainekset läjitettiin ja stabiloitiin erilliseen, meriympäristöstä eristettyyn läjitysaltaaseen”, Paukkeri jatkaa. Merialueen tilaa seurattiin hankkeen aikana laajan vesistö- ja kalataloustarkkailun kautta. Jälkitarkkailut jatkuvat vesilupaehtojen mukaisesti vielä vuoden 2018.
Meriyhteydet palvelevat koko elinkeinoelämää
Konttiterminaalin laajennus toteutettiin samanaikaisesti Rihtniemen 12 metrin väyläsyvennyksen kanssa. ”Hankkeet tukivat toisiaan ja nyt molempien valmistuttua Rauman sataman kilpailukyky paranee merkittävästi. Investoinnit antavat vahvan pohjan vastata globaalin kilpailun vaatimuksiin”, kertoo Rauman Sataman toimitusjohtaja Hannu Asumalahti. ”Konttiterminaalin kapasiteetti lähes kaksinkertaistui (500 000 TEU) ja toimintatehokkuus parani merkittävästi. Yhtenäisen 520 m konttilaiturin lisäksi saatiin uutta kenttätilaa noin 4 hehtaaria konttien käsittelyyn. Sataman yhteistyökumppaneiden investoinnit täydentävät kokonaisuutta ja tukevat kaikki isompien alusten lastaamista jatkossa.”
Erittäin hyvä yhteistyö hankkeen eri osapuolten välillä töiden ja liikenteen yhteensovituksessa mahdollisti turvallisen ja sujuvan alusliikenteen töiden aikana ja osaltaan vaikutti myös siihen, että väylä otettiin käyttöön jopa hieman edellä alkuperäistä aikataulua.
Lisätietoja:
Pääjohtaja Kari Wihlman, Liikennevirasto (haastattelupyynnöt johtaja Anna Jokela, p. 029 534 3095 )
Projektipäällikkö Seppo Paukkeri, Liikennevirasto p. 029 534 3361
Toimitusjohtaja Hannu Asumalahti, Rauman Satama Oy p. 050 303 9700