Suomen ja Iso-Britannian satamanpitäjät hallitsivat Top 20 -listaa vuoden 2018 lopussa toteutetussa verkkosivujen arvioinnissa. Arviointi on osa EU:n Itämeren alueen Interreg ohjelman HAZARD- projektia, jota johtaa Turun yliopisto. Kolmivuotinen ja noin 4 m€:n hanke päättyy huhtikuussa.
Pohjoisen Euroopan tärkeimpien satamanpitäjien verkkosivustot arvioitiin niiden sisällön ja käytettävyyden osalta vuoden 2018 lopussa. Arviointi kattoi 97 satamaviranomaista, jotka hallinnoivat yhteensä 116 satamaa.
Arviointiin valittiin EU:n liikenneverkon (TEN-T) ydinverkkosatamat Le Havresta pohjoiseen, mukaan lukien Brittien saaret, sekä ne ns. kattavan verkon satamat Itämeren alueella, joiden vuosittainen liikennemäärä ylittää 2 miljoonaa tonnia rahtia tai yli miljoona matkustajaa. Listaa täydennettiin Norjan tärkeillä satamilla sekä Venäjän Itämeren alueen satamilla.
Arviointi keskittyi satamanpitäjien verkkosivujen englanninkieliseen sisältöön yleensä ja erityisesti siellä viestittyihin turvallisuuteen liittyviin asioihin sekä sivustojen käytettävyyttä ja laatuun.
Pääkategoriat 1. Sisältö ja 2. Käytettävyys lajiteltiin seitsemään ryhmään. Ne keskittyivät yksityiskohtaisesti matkustaja- ja rahtitoimintojen turvallisuuteen, sataman ominaisuuksiin sekä verkkosivuston käytettävyyteen ja tekniseen suorituskykyyn. Kaikkiaan 280 sisältöön, käytettävyyteen ja verkkosivuston laatuun liittyvää yksityiskohtaa arvioi vähintään kaksi eri henkilöä.
Helsingin satama saavutti arvioinnissa korkeimmat pisteet. Doverin satama sijoittui toiseksi, Rauman satama kolmanneksi (se oli myös paras ns. kattavan verkon satamista), Porin satama oli neljäs ja Tallinnan satama viides.
Ydinverkkoon kuuluu Suomessa vain HaminaKotkan, Helsingin, Turun ja Naantalin satamat ja kattavaan verkkoon 12 satamaa.
HAZARD-projektin kotisivut: https://blogit.utu.fi/hazard/
Lue tiedote täältä (pdf).
Rauman Satama Oy aloittaa työt Petäjäksen vaiheiden 2 ja 3 toteuttamiseksi. Petäjäksen satamaosassa louhitaan kalliota ja täytetään vesialueita. Työt aloitetaan toukokuussa ja valmista on vuoden 2019 syksyllä. Investoinnin valmistuttua uutta kenttätilaa varastointikäyttöön saadaan 9 hehtaaria.
Uudet valmistuvat kenttäalueet mahdollistavat tämän vuoden helmikuussa käyttöönotetun konttiterminaalin laiturikapasiteetin täyden hyödyntämisen. Lisätila mahdollistaa myös keskustelut uusista hankkeista ja asiakkuuksista.
Nyt toteutettavan kenttäinvestoinnin kustannusarvio on noin 12,5 miljoonaa euroa, johon sisältyy varsinaisen rakennusurakan lisäksi pilaantuneiden maa-ainesten käsittely sekä alueen sähköistys-, valaistus-, meluntorjunta- ja maisemointityöt.
”Nyt käynnistyvä investointi on johdonmukainen jatke hiljattain valmistuneille väylän syvennystöille ja konttiterminaalin laajennukselle”, toteaa Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti. ”Kiinnostus valmistuviin uusiin alueisiin on ollut suurta ja tällä hetkellä jokaisesta valmistuvasta neliömetristä on olemassa joko vuokrasopimus, esisopimus tai varaus.”
Urakkasopimus on allekirjoitettu Työyhteenliittymä Petäjäksen kanssa pe 27.4.2018. Työyhteenliittymään kuuluu Vilppulan Kivijaloste Oy, Maanrakennus Mikko Tiensuu Oy ja Kaivinkoneurakointi Lönnqvist Oy.
Lisätietoja:
Hannu Asumalahti, toimitusjohtaja, Rauman Satama Oy
+358 (0)50 303 9700
Kari Mäkipää, toimitusjohtaja, Vilppulan Kivijaloste Oy
+358 (0)500 633 540
Rauman Satama on Suomen kolmanneksi suurin konttisatama, jonka vuosittainen rahtiliikenne on noin 6 milj. tonnia. Satamassa on viime vuosina investoitu mm. syväväylän syventämiseen ja konttiterminaalin laajentamiseen. Rauman Satama Oy on Rauman kaupungin tytäryhtiö, jolla on henkilöstöä noin 30.
Rauman Satama Oy siirtää kulunvalvonta-, autovaaka- ja aluspalvelut tytäryhtiönsä Botnia Port Service Oy:n hoidettavaksi 6.6.2019 alkaen. Yhtiön Y-tunnus on 2990109-9. Yhtiö tulee laskuttamaan alusten kiinnitys- ja irrotuspalvelut sekä vedenmyynnin aluksille. Laskutuksessa käytetään myös yhtiön aputoiminimiä Rauman Satamapalvelu ja Rauma Port Service.
Kiinnitys- ja irrotustilaukset sekä muut alus- ja porttipalvelut saatte edelleen vanhoista numeroista. Aluspalvelut/satamavalvonta puh. 0500 597 579 ja pääportti puh. 044 793 4700. Jatkossa aluspalveluhinnasto löytyy Botnia Port Servicen verkkosivuilta www.botniaportservice.com.
Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä, vaan palvelut jatkuvat aiemman käytännön mukaan.
Verkkolaskutusosoitteemme on OVT: 003729901099
Laskuliikenneoperaattorinamme toimii OpusCapita Solutions Oy ja sen välittäjätunnus on E204503
Paperisia laskuja vastaanotamme jatkossa osoitteeseen:
Botnia Port Service Oy
PL 42277
00021 Laskutus
Lisätietoja:
Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti
puh. 050 303 9700
Botnia Port Service Oy:n toimitusjohtaja Tanja Angelova
puh. 050 303 9709
Lue tiedote täältä (pdf).