Rauman Satama Oy on nimittänyt Ville Koskimäen Senior Advisoriksi vahvistamaan yhtiön strategista kehitystä erityisesti uusiutuvan energian, infrastruktuurihankkeiden ja kestävän satamatoiminnan osa-alueilla.
Koskimäki aloittaa osa-aikaisessa asiantuntijatehtävässään 1.2.2026.
Rooli ja tehtävät
Senior Advisorina Ville Koskimäki:
- osallistuu hallituksen kokouksiin ulkopuolisena asiantuntijana
- saa puheoikeuden ja tukee hallitusta sekä toimitusjohtajaa asioiden valmistelussa
- tuo yhtiöön strategisesti tärkeää substanssiosaamista.
Ville Koskimäki työskentelee päätoimisesti Metsähallituksen Kiinteistökehityksen uusiutuvan energian hankekehitysjohtajana. Tässä roolissaan hän vastaa valtion alueille sijoittuvien maatuulivoima- ja aurinkovoimahankkeiden kehittämisestä, luvitusprosessien ohjaamisesta sekä hankkeiden viemisestä rakennusvalmiiksi ja kaupallistamiseen. Koskimäellä on laaja kokemus eri toimialojen hankekehityksestä, luonnonvarojen vastuullisesta käytöstä sekä energiasektorin muutokseen liittyvistä strategisista kysymyksistä.
Koskimäellä on taustallaan oikeustieteen maisterin (OTM) ja suunnittelumaantieteilijän (FM) tutkinnot. Hän on erikoistunut erityisesti ympäristöoikeuteen, energiahankkeiden luvitukseen sekä vaikutusten arviointiin. Ennen siirtymistään Metsähallitukselle, Koskimäki työskenteli kymmenen vuoden ajan AFRY Finland Oy:ssä keskeisissä asiantuntijarooleissa valtakunnallisesti merkittävissä teollisuushankkeissa.
Rauman Satama Oy:n Hallituksen puheenjohtaja Jari Laiho kommentoi nimitystä:
’Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Ville Koskimäen mukaan Rauman Sataman kehitystyöhön. Koskimäen kokemus uusiutuvan energian ja suurten infrastruktuurihankkeiden kehittämisestä tukee suoraan Rauman Sataman vihreän siirtymän tavoitteita. Hän vahvistaa sataman kykyä kehittää vähäpäästöisiä logistisia ratkaisuja, modernisoida energiainfrastruktuuria ja hyödyntää puhtaan energian tuomia mahdollisuuksia.
Ville Koskimäki: ’Rauman Satama on merkittävä logistinen toimija ja tärkeä alueellinen vaikuttaja. On hienoa päästä tukemaan sataman kehitystä aikana, jolloin energiamurros, kansainvälinen logistiikka ja vastuullisuusvaatimukset muovaavat toimialaa nopeasti. Odotan innolla yhteistyötä sataman ammattilaisten ja sidosryhmien kanssa.’
Lue englanninkielinen tiedote tästä
Rauman sataman kokonaisliikenne oli vuoden 2025 loppuun mennessä yhteensä noin 4,7 milj. tonnia, jossa on kasvua hieman reilut 100 000 tonnia (+ 2,3 %) edelliseen vuoteen verrattuna. ”Kaikkien päätavaralajien kuljetusmäärät olivat kutakuinkin aikaisempien vuosien tasolla, raakapuun tuonti kasvoi tonnimääräisesti eniten (86 000 tonnia). Vuoden 2026 liikennemäärien kehitystä on vaikea arvioida, sillä markkinatilanne, globaalit raaka-ainevirrat ja talouden suhdanteet vaikuttavat merkittävästi sataman kautta kulkeviin tavaramääriin” toteaa Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Janne Virta.
Vuonna 2025 kuljetettiin Rauman kautta 220 000 konttiyksikköä (TEU). Konttiliikenteessä kasvu olikin selvästi aiempia vuosia vahvempaa, hieman yli 8 %. Konteissa kuljetetun tavaran määrä nousi noin 11 %. Kokonaisliikenteestä vientiä oli 3,0 milj. tonnia (+1,2 %), tuontia 1,6 milj. tonnia (+9,8 %) ja kotimaan liikennettä 0,075 milj. tonnia (-49 %). Laivakäyntejä oli 894 kappaletta, joka tarkoittaa 66 alusta enemmän kuin vuonna 2024.
”Konttivarustamoiden viikoittainen käyntimäärä on noussut 6-7 lähtöön per viikko, mikä kertoo vilkastuneesta feeder-liikenteestä, kasvaneesta tarjonnasta ja tiheämmistä yhteyksistä Euroopan valtameriterminaaleihin”.
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Janne Virta, puhelin 040 720 3335.